Aamulla ajelin Pommin kanssa Ojankoon aksaamaan. Koirasta huomasi, ettei agi kentällä ole käyty pitkään aikaan, sen verran sähläykseksi meni ensimmäiset minuutit. Aloin aika pian tekemään yksittäisiä esteitä ja vain muutaman esteen pätkiä, sillä oma liikkuminen ei ole enää yhtä sujuvaa..Pari kohtaa meni ihan ok, mutta:
- Kontaktit on kamalat, valuu, valuu ja valuu. Pahimmillaan hyppää alastulon kontaktin todella ylhäältä (vaikuttaa pk A:n treenaus, vaikka eri käsky?) Näitä sitten hinkkasin kosketusalustalla
- kepit, ottaa jostain syystä vasta toisen keppivälin. Tämä pohdinnan alle.
- Irtoaa kuitenkin hyvin, putket edelleen lemppareita
- Välistä vetoja piti muistutella, koiralla oli koko ajan kamala kiire, se ei kuunnellut käskyjä ollenkaan

Huomasi kyllä, että virtaa lajiin olisi, ohjaaja ei vain pysty tällä hetkellä enempää taipumaan. Treenin jälkeen käytiin Pommin kanssa lenkkeilemässä, sen kanssa on kyllä aina nastaa olla kahdestaan lenkillä.

Illalla oli vuorossa Nitron toko Riitta Korrin kanssa. Tälle kerralle Riitta oli tehnyt pieniä pisteitä, joissa treenattiin omin neuvoin: ruutu, luoksetulo, hyppy, seuraaminen. Lisäksi olin miettinyt 2 eri liikettä Riitalle ratkottavaksi: nouto (no jee!) ja luoksetulo.
Ruutu meni ihan plörinäksi. Koira ei vain irronnut kunnolla oikein miltään matkalta. Targetin kanssa sain pari hyvää onnistumista. Alo hyppy oli ok, ei muuta mainittavaa, paitsi meni muutan kerran jostain syystä maahan. Seuraaminen oli kivaa. Järvenpäässä on siitä kiva treenata, että treenipaikka sijaitsee frisbeegolf kentän läheisyydessä ja siellä pyörii paljon lintuja ja muita Nitron mielestä mielenkiintoisia asioita. Häiriötä siis on, ja tällä kertaa seuraaminen meni hyvin, vaikka häiriötä oli reilusti.

Noutoa otettiin ohjatun kapulalla, sillä kerroin ihan suoraan ettei Nipa halua ottaa kapulaa suuhun. Jotain on kuitenkin tapahtunut, otettiin noutoa saalisvietin kautta ja perkele, poikahan tarttui kapulaan, kantoi sitä jo hyvin ja jopa hieman omi sitä. En tiedä mitä on tapahtunut, mutta hurja edistyminen verrattuna siihen tosi asiaan, että koira ei ole ollut halukas kapulaa kantamaan.

Luoksetulo on meillä jotenkin levinnyt. Koira tulee vinoon ja ikäänkuin hakeutuu sivulle enemmän. Otan siis ihan namipalkalla ja imutuksilla tätä + kotona peilin edessä. Vauhtia on, joten tekniikka kuntoon.

Ja nyt täytyy todeta., että kun ollaan treenattu pari viikkoa joka päivä, välillä 2 kertaa päivässä, edistystä on tapahtunut ja tänään koira oli kotiin tullessa oikeasti väsynyt. Tuolla se makaa jalat kohti kattoa pihan oven edessä. Ei se jaksanut nousta edes kyttäämään multa ruokaa cheeky Nyt lepäillään pari päivää ennen viikonlopun kahinoita, keräillään voimia ja funtsitaan juttuja. IhanaKamala treenikevät / kesä tulossa.