Heurekan tokoilut. Paikalla 2 uroskoirille räyhäävää Espanjanvesikoiraa, sakemanni, valkkari ja Staffi. Joten häirilötä on.

Paikkamakuu. Aluksi 2 minuutin paikkamakuu. Tämä ok. Meinasi nousta kerran, mutta katseesta painui heti alas. Koira rauhallinen, makaa suorassa, ei piippaa. Katse suoraan ohjaajaan.

Alo hyppy. Jostain syystä on alkanut hyppäämään vinoon. Pitää vahvistaa suoria pysäytyksiä.

Liikkeestä seiso. Tämä tänään erinomainen. Palasin koiran luokse hitaasti ja varmistelin paikallaoloa. Perusasentoon vasta käskystä, jes!

Seuraaminen. Bh kaavion mukainen seuraaminen. Edelleen pientä kontaktin tippumista. Kontaktin pysyttävä koko ajan. Vahvistetaan kehulla ja naksulla.

Kaikenkaikkiaan ok treeni. Hieman itseäni häiritsi se, ettei voinut olla varma muiden koirien olevan hallinnassa. Muutama "hyökkäys" kohti sai ohjaajan pälyilemään koko ajan ympärille ja keskittyminen ei parasta luokkaa.