No niin, nyt on sitten syksyn 2011 hakuilut saatu päätökseen ja jäämme ainakin 3 viikon treenitauolle. Ellen saa jostain hakuporukkaa kasaan viikonlopuiksi

Nitro on edennyt ihan kivasti. Aluksihan sille tehtiin muutama maalimies siten, että se näki kun maalimies meni piiloon. Hieman kuitenkin olin/olen varovainen tämän kanssa, ettei paimenena ala etsimään katseella. Siispä olen suosinut ääniapua jos on ollut tarvetta, ajattelin myös ottaa partioinnin mukaan jos tarvitsee, noh, ei ole tarvinnut. Vielä. Poika pinkoo into piukeena maalimiehelle, jotka ovat nyt olleet jo valmiiksi piilossa. Pisimmät ovat tainneet olla ihan perus 50 metrissä. Tähän itselle huomio! Maalimies voisi vaikka syötellä Nitron takaisin keskilinjalle, nyt tuntuu, että pojalla on kiire pois maalimieheltä. Pistoja olen nyt ottanut 4 / treenikerta, kun motivaatiota tuntuu olevan. Varmasti lyhempiä pistoja tekemällä voisi tehdä useammankin, mutta katsotaan sitä nyt sitten jossain vaiheessa. Ilmaisulle en ole oikeastaan hetkeen suonut ajatustakaan. Summa Summarum tulevia treenejä varten:

- Pistoille vaihtelevasti lisää pituutta

- Piilolta pois tullessa ja keskilinjalla enemmän nami palkkaa

- Kokeillaan myös esim. verkon alla olevia maalimiehiä

- Hallintaa enemmän mukaan

Sunnuntain treenit menivät loistavasti, vaikka keli oli vaativa: vettä tuli reilusti ja toisella puolella tuullut ollenkaan. Lisäksi lähimaastossa lymyili paljon rusakoira, jotka liikkuivat vasta kun koira oli melkein kohdalla.

 

Pommi. Sunnuntain treenit menivät hyvin, toisin kun edelliset, joissa poikaa kiinnosti selkeästi enemmän hajut kuin maalimiehet.. Pommille otin kolme pistoa n. 50 metriin. Tarkoituksena oli saada rulla suoraan käteen ja nätti luovutus. Ensimmäiselle maalimiehelle annoin D&C Sportin rullan, jota pommi jostain syystä inhoaa. Lieko nahka liian liukas ja ilkeä suussa. Nyt kuitenkin sanoin maalimiehelle, että jos ei ota rullaa suuhun, heiluttelee rullaa hieman ja antaa käskyn "ota". No tyyppihän otti rullan nätisti, mutta lähti jostain syystä eri suuntaan kun mistä oli tullut. Teki pienen kierroksen, palasi maalimiehelle, tiputti rullan maahan ja oli katsonut maalimiestä. Hetken päästä nappasi rullan suuhun ja palautti sen minulle nätisti. Palkkasin palautuksesta ja lähetin näytölle. Lähti hyvin, tosin itselle haasteellista näillä nilkoilla on pysyä liinan kanssa koiran perässä.. Toinen maalimies oli vaikeammalla puolella ison kaatuneen puun takana, tuulta ei ollut oikeastaan ollenkaan. Pisto oli hyvä, samoin rullan luovutus ja näyttö. Kolmas maalimies oli melko pitkällä, mutta ajattelin ottaa riskin, että kyllä koiran motivaatio ja kunto kestää. Ja kestihän se, teki upean L:n mallisen piston, oli mennyt maalimiehelle, napannut rullan heti suuhun ja luovutti rullan keskilinjalla hienosti eteen. Palkkasin, otin koiran sivulle ja lähetin näytölle. Pommi lähti aivan käsittämättömällä vauhdilla näytölle. Maalimiehellä meni suoraan maahan ja maalimies palkkasi koiraa jalkojen väliin, jotta pysyisi maassa. Hienosti koira odotti maassa, liina irrotettiin pannasta ja maalimies palkkasi lelulla. Jäi aivan käsittämättömän hyvä fiilis sekä ohjaajalle, että koiralle vaikka vettä tuli kuin saavista kaatamalla, pistot ja luovutukset onnistuivat. Upea treeni, hieno koira ja mieletön laji, koiraurheilua parhaimmillaan Pommille tuleviin treeneihin:

- Pistoille lisää pituutta, jopa avoimen luokan 150 metriin?

- Tyhjiä pistoja ja yliheittoja , eli koira tyhjälle pistolle, kehu ja suoraan pistolle toiselle puolelle

- Umppareita lisää

Hakutreenit siis paketissa vuodelta 2011, hyvillä mielin uuteen vuoteen 2012.

Poikien paikkamakuu näyte: